Sofia muuttaa pois

Sofian kaksoissisar Saara sairastui Alzheimerin tautiin. Tavallisesti Saara oli käynyt katsomassa aika usein Sofiaa Puolukkamäelä mutta nyt ei voinut. Saara oli nyt sijoitettu Ahosen perhekotiin hoitoon lopuksi ikäänsä. Sofia ikävöi kovasti Saaraa ja oli onneton ja surullinen kun Saara ei tullutkaan enää yökylään Puolukkamäelle. Myös muille asukkaille Sofia tiuski ja kiukutteli ja pomotteli heitä tavallistakin enemmän. Kylähän Sofia luontaisena johtajana muutenkin pomotti, mutta nyt kun oli kaksossisarta ikävä, niin nyt yhä rajummin ja aggressiivisemmin ja kyttäsi jopa miten joku syö ja miten paljon joku ottaa ruokaa lautaselle ja ärjyi "MITÄ LUULET TEKEVÄSI???"


Koska Sofia on Downi niin Sofiaa ei tuosta moitittu eikä moralisoitu, arvosteltu yms vaan tiedettiin että Sofia ei ymmärrä ja koetettiin miettiä yhdessä ja keskustella Sofian kanssa, onko Sofian joku ongelma ja vastoinkäyminen syynä tuohon käytökseen josta normaalia olisi moitittu kovin sanoin ja rangaistu, poliisinkin avulla myös, ainakin yritetty rangaistusta henkilölle, mutta Sofia on downi ja siksi mietittiin että Sofialla on joku vaikeus tuon käytöksen taustalla ja mietittiin kuinka voisi auttaa Sofiaa. Sofia itki ja sanoi, että hänellä on ikävä Saaraa. Sofialta kysyttiin, haluaako hän muuttaa perhekoti Katiskaan asumaan koska sine Saarakin muuttaa ja se olisi molemmille mukavampaa yhdessä elää ja saisivat yhteisen huoneenkin.


Sofia on oikeastaan lian hyväkuntoinen perhehoitoon, mutta asiassa otettiin Sofian ollessa kyseessä myös muutkin asiat huomioon kuin minkä kuntoinen on. Sofian mielipide oli ratkaisevin tekijä, samoin sen turvaaminen että Sofia on tyytyväinen ja viihtyy ja että Sofialla on mahdollisuus läheisiin ystäviin ja sosiaalisiin kontakteihin. Sofia oli asunut tavallaan yksin tuolla Puolukkamäellä, omassa asunnossa tuettuna mutta usein ruokailut hän kävi ruokailemassa ryhmäkodissa vaikeammin kehitysvammaisten ja enemmän käytöksen ja terveydentilan omaavien kehitysvammaisten kanssa yhtä aikaa.


Sofia tunsi olonsa joskus yksinäiseksi, koska vaikka Sofia on kehitysvammainen kuten muutkin niin Sofialla oli erilaiset ongelmat kuin useimmilla muilla puolukkamäkeläisillä. Sofia pärjäsi paremmin kuin muut ja Sofialla saattoi uskoa myös vastuuta asioista joissa noihin muihin ei voi luottaa muuta kuin korkeintaan valvotusti ja ohjatusti jos sitäkään ja muilla oli autistisia piirteitä tai jonkinasteista autismia, esim Prader-Willin tai Aspergerin syndroomaa yms ja Sofia ei aina oikein kokenut niin paljon yhteenkuuluvaisuutta näitten muitten kanssa ja se kun muut kiusasivat Sofiaa ja kun Sofialla tuli muiden kanssa konflikteja ja muut loukkasivat Sofiaa ja kun Sofialla oli taipumusta pomottaa ja komennella muita, niin nämä asiat toisinaan aiheuttivat aina jonkinlaista ongelmaa mutta nyt viimeaikoina ongelmat olivat päässeet kärjistymään koska muuta asukkaat eivät kyenneet tunnistamaan Sofian tunteita eikä mukauttamaan käytöstään niiden mukaan edes alkeellisimmassakaan määrin sairauksistaan tai vammoistaan johtuen ja tässä tilanteessa olisi Sofia tarvinnut sitä, että olisi osattu huomioida hänen tunteet eikä tulla siihen ärsyttämään, kiusaamaan ja haukkumaan Sofiaa.


Henkilökunnan väliintuloa oli tarvittu viimeaikoina paljon kun varsinkin nuo Prader-Willin omaavat eli PWS-asukkaat ja autistit sekä Aspergerit olivat tulleet jankkaamaan vanhoja erimielisyyksiä sekä kiusaamaan, ärsyttämään ja uhkailemaan Sofiaa tahallaan ja joku oli koettanut myös lyödä ja Sofia itkien pakeni ruokalasta eteisen naulakoille itkemään.



Oli eletty myrskyisiä aikoja ja Sofia oli halunnut olla paljon yksinään ja rauhassa omassa asunnossaan mutta hän koki olonsa yksinäiseksi. Äidin luona asuivat nykyään Saaran lapset sillä Saara ei enää Alzheimeristään johtuen kyennyt huolehtimaan heistä. Sofia kävi tutustumassa Ahosen perhekotiin yhdessä ohjaajansa kanssa ja se koti vaikutti mukavalta ja sielä olevat asukkaatkin olivat oikein kivoja. Siellä oli myös toinen Downi, oikein mukava sellainen ja sitten siellä oli myös Saaran ja Sofian mielenterveysongelmainen täti, oikein mukava mutta harvemmin tavattu täti. Siellä oli myös Janika joka on myös Down ja entuudestaan tuttu Sofialle.


Sofia hyvästeli haikein mielin hoitokoti Puolukkamäen mutta siirtyi sitten tyytyväisenä asumaan Ahosen perhekotiin josta enemmän sivuilla http://ahosenperhe.blogspot.fi/

Sofian some-elämää

Sofia oli onnellinen Down-nainen. Hän asui tukiasunnossa Puolukkamäen pienryhmäkodissa ja siellä hänellä oli oma elämä ja oma ihana koti. Sisarukset ja vanhemmat kävivät kylässä, samoin myös ystävät. Sofialla oli myös blogi jossa hän kertoi elämästään.



Monia ihmisiä ja heidän blogejaan haukuttiin netissä vauvapalstalla, mutta Sofian tilanne oli siitä erikoinen, että Sofiaa ei kiusattu, ei ainoakaan kiusannut Sofiaa, vaan Sofiaa ainoastaan kehuttiin ja kannustettiin ja jos Sofia valitti jostakin että ei saa tehdä sitä tai tätä, niin palstalla mietittiin että kuka ilmoittaisi noille ohjaajille että antaisivat Sofialle enemmän vapauksia tehdä mitä haluaa. Sofiaa myös arvostettiin ja Sofia sai uusia kavereitakin palstan tyypeistä ja he kävivät Sofian luona ja Sofia oli iloinen kun oli suosittu eikä kukaan hauku Sofiaa.


Sofia sai vapaasti käyttää nettiä, Sofiaan luotettiin. Joittenkin muitte asukkaiden netin käyttö oli valvottua ja ohjattua. Tosin ohjaajat sanoivat että jos joku uusi nettituttavuus tulee kylään, niin ensin on ohjaajista jonkun oltava paikalla ensimmäisellä tapaamisella mutta jos hyvin menee tapaamiset niin Sofia saa itsekin ihan niin paljon kuin haluaa viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa. Sofialla on hyvät sosiaaliset taidot ja Sofia käyttäytyy aika normaalisti ja vaikka pientä hupsuutta ja outouttakin Sofian käytöksessä oli, niin se Sofialle sallittiin koska Sofia on Down.



Sofia kierteli morjestus autolla pitkin kyliä Kyöstin, Mikaelin, Janikan ja Juuson kanssa. Se oli mieluista puuhaa ja Sofia sai kohdata ihmisiä ja ottaa heitä vastaan ja palvella heitä.

Sofian onnea ja riemua!

Sofia oli onnellinen asukas ryhmäkodissa. Huolia ja murheita oli ollut myös, etenkin perheessä sattui huolia ja murheita kun sisko joutui mielenterveydellisstä syistä sairaalaan pitkäksi aikaa ja vain harvoin Sofia pääsi katsomaan siskoaan ja koska sairaala on oikeuspsykiatrinen sairaala niin siellä jos käy vierailjoita niin esim halauksia, kättelyä tai lasten syliin otamista saatetaan rajoittaa. Sofia koetti halata viimeksi siellä käydessään Saaraa mutta hoitaja oli tullut väliin ja estänyt.


Sofia oli siitä suivaantunut ja heristäen nyrkkiään karjunut "MILLÄ OIKEUDELLA SINÄ VITUN LUUSERI ÄMMÄ JA HUORA KEHTAAT KIELTÄÄ MINUA HALAAMASTA KAKSOSSISARTANI JONKA KANSSA OLEN JOPA ASUNUT!!!!!!!!?????" Sofia sitten sylki päin hoitajan naamaa, koetti käydä myös hoitajan kimppuun ja purra hoitajaa, mutta hoitaja hälytti vartijat paikalle ja Sofia kuljetettiin poliisiautolla takaisin pienryhmäkotiinsa. Sofia oli lähtenyt yhtenä viikonloppuna bussilla yksin siskoaan sinne katsomaan ja myös vanhemmille ja ryhmäkotiin lmotettiin Sofian näin tehneen ja myös solvanneen ja herjanneen sisarensa hoitajaa ja koettaneen hyökätä kimppuun.


Asiasta keskusteltiin ryhmäkodissa Sofian kanssa ja sanottiin että sinne sairaalalle ei yksin lähdetä ja että jos vielä tämmöistä tapahtuu niin harkitaan Sofian siirtoa tuosta tuetusta pienryhmäkodista valvotun asumisen yksikköön joka todellakaan ei ole kiva paikka asua. Sofia ymmärsi ja pyysi anteeksi ja asia jätettiin siihen. Mutta joku oli joka ei ollut jättänyt asiaa siihen. Sofiasta oli tehty rikosilmoitus lievästä vahingonteosta(sylkeminen päin naamaa), kunnianloukkauksesta(huorittelu ja luuseriksi haukkuminen) ja pahoinpitelyn yrittämisestä(se kun Sofia koetti hyökätä kimppuun).



Sofia joutui käymään kuulustelussa ja oli sielä hyvin uhmakkaan oloinen ja sanoi poliisille "Miksi se muija minusta vääntää ilmotuksia? Eiks se muija käsitä et mulla on DOWNIN SYNDROOMA???" Polisi sanoi, että olipa mikä syndrooma tahansa, niin se ei oikeuta mihin tahansa käytökseen. Sofia sai myöhemmin myös tietää että hän ei ole tervetullut kyseiseen sairaalaan, ei yksin eikä myöskään valvottuna. Sofia siitten vitsailii että Heh, enpähän ainakaan voi joutua pakkohoitoon kun en sairaalaankaan tervetullut ole! mutta ryhmäkodin ohjaaja sanoi, että tuo ei ole mikään vitsailun aihe.



Asiasta tuli aikanaan syyttämättä jättämispäätös jota perusteltiin sillä kun Sofialla on Downin syndrooma.



Sellaisia oli murheet mutta myös iloakin ja riemua oli. Nimittäin Sofia sai tietää että hänen rakkaat serkkunsa Emilia(jolla on Asperger ja Prader-willin syndrooma) ja Tiina (jolla on autismi ja lievä kehitysvamma) tulevat asumaan Puolukkamäelle. Emilia valvotulle puolelle päärakennukseen ja Tiina tukiasuntoon joka on Sofian naapurissa. Sofia oli todella iloinen asiasta.



Sofia oli asumisyksikössä ystävystynyt Veeran kanssa sekä Aunen, joka oli pyörätuolissa ja jota Sofia monesti avusti etenkin ruokailuissa ja muutenkin huolehti Veerasta. Mutta nyt oli myös serkkuja tulossa ja kun serkut tulivat ja Sofian täti nimeltä Julia toi Sofian serkkuja sinne, niin Sofia iloisena ja halaten tuli vastaan ja sanoi "Tervetuloa, rakkaat serkut!!!! Tervetuloa!!!" Sofia myös auttoi tavaroiden kantamisessa Emilialle huoneeseen ja Tiinalle tukiasuntoon.



Emilia ja Tiina olivat paljon nuorempia kuin Sofia, toinen heistä oli juuri ja juuri 20 täyttänyt ja toinen vasta 18 ja olivat vielä lapsenomaisen näköisiä ja oloisia ja autisminkirjon oireistaan johtuen lapsenomaisia käytökseltään ja heikot sosiaaliset taidot omaavia. Sofia omi nämä tytöt itselleen kuin kanaemo ja suhtautui äidilisesti ja huolehtivaisesti ja kutsui Tiinan joskus viikonloppuna yökylään ja Emilankin hän halusi yökylään tukiasuntolan puolelle mutta ohjaajat ei antaneet koska Emilialla on PWS ja hän tarvitsee valvontaa eikä ohjaajat luottaneet Emiliaa Sofian käsiin koska Emilian valvonta vaatii ammattilaisen taitoja.



Sofia kiukutteli tuosta ja sanoi osaavansa kyllä valvoa mutta hoitajat pysyivät määrätietoisena kannassaan ja sanoivat että Tiinan kanssa voi Sofia yökyläillä puolin ja toisin mutta Emilian kanssa Sofia voi päivällä olla ja vaikka pelailla lautapelejä Emilian huoneessa Emilian kanssa jos Emilia haluaa. Sofia sitten huusi Emilan paikalle ja sanoi että pelataanko Kimbleä ja Emila suostui ja he pelasivat. Ongelma oli sillä ratkaistu.



Sitten tuli tieto morjestus-autosta että olisiko siihen sopivia kehitysvammaisia Puolukkamäen tuetussa ryhmäkodissa. Hoitajat olivat sitä mieltä, että Veeran kohdalla se ei onnistu koska Veera tarvitsee nin tiivistä hoitoa ja valvontaa erittäin vaikeisiin fyysisiin sairauksiinsa kehitysvamman ohessa ja että Aunen kohdalla ei myöskään onnistu koska Aune on pyörätuolissa ja Emilan tai Tiinan kohdalla ei myöskään voi ajatella työtä joka on luonteeltaan noin asiakaspalvelupainotteista. Mutta Sofia on porukan omatoimisin, taitavin ja eniten sosiaalisia taitoja omaava, niin Sofia sinne ilmoitettiin. Sofialla ei ollut tuohon mennessä vielä mitään muutakaan työtoimntapaikkaa mutta nyt löytyi työtoimntapaikka ja siinä oli sekin mukavaa kun Sofian veli on siellä sitten myös.


Kun Sofia sai kuulla pääsevänsä veljensä ja veljen parhaan kaverin Kyöstin morjestus autoon töihn niin Sofia ilahtui ja huusi "JEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!"

Sofian touhuja ryhmäkodissa

Sofia kotiutui ryhmäkotiin hyvin. Sofia oli iloinen kun se ryhmäkoti on lähellä luontoa ja metsää ja että vaikka siellä onkin ohjaajat turvallisesti saatavilla ja käyvät häntä auttamassa, niin kuitenkin silti on oma asunto, oma avain ja oma keittiö ja oma rauha ja yksityisyys ja saa vapaasti vaikka kutsua sukulaisia tai kavereita yökylään ja muutenkin elää kuin eläisi normaalissa asunnossa.


Sofia sai pari ensimmäistä viikkoa tutustua uuteen kotiinsa ja lomailla. Sofia oli surullinen edelleen siitä kun Aino kuoli mutta Ainon kuolemasta Sofia keskusteli oman ohjaajansa kanssa. Kerhoissa joita oli, Sofia kävi ja se kerhoissa käyminen vei Sofian ajatuksia pois tuosta surusta ja ikävästä. Sofia tutustui Veeraan joka on dialyysilaitteessa ja joka asuu valvotummin kuin Sofia, vain yhdessä huoneessa. Myös Aunen kanssa joka on pyörätuolissa, Sofia joskus jutteli.


Joskus ruokailun jälkeen yleensä perjantaisin pelailtiin lautapelejä Veeran, Aunen ja ohjaajien kanssa ja viikonloppuisin ei tarvinnut herätä niin aikaisin vaan sai nukkua pitempään. Myös hengellisiä tilaisuuksia oli vikonloppuisin ja siellä kävi pitämässä saarnoja ja raamattutunteja joku pastori tai evankelista helluntaiseurakunnasta joskus, joskus vapaakirkosta, joskus ev.lut kirkosta, joskus adventtikirkolta, joskus pelastusarmeijasta ja joskus vanhoilislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Sofia osallistui näihin hartaustilaisuuksiin ja tykkäsi niistä paljon.



Viikonloppuisin tehtiin myös joku retki ja lämmitettiin sauna ja saunan jälkeen syötin jiotakin hyvää. Ruokala oli siellä päärakenuksessa ja Sofia usein söi ruokalan ruokia, ne olivat hänen mielestään hyviä. Sofia myös auttoi Aunea syömisessä ja muutenkin avusti Aunea ja hoitajat kiittivät Sofiaa siitä kun hän avustaa toista asukasta. Sofia sai myös sellaisia ilouutisia kuulla että serkkutytöt Tiina ja Emilia ovat myös tulossa asumaan Puolukkamäelle.

Paljon on muuttunut

Puolukkamäellä on nyt paljon muuttunut. Edvin muutti pois ja Katariina kuoli. Janika siirtyi perhehoitoon. Vapautui kolme paikkaa yhdellä kertaa. Päärakenuksessa valvotulla puolella asustavat Aune ja Veera ja tukiasuntoon näyttäisi olevan tulossa nyt Sofia, jolla on ikää 36 vuotta ja Downin syndrooma.


Uusia asukkaita myös Sofian lisäksi sinne toivotaan mutta nyt tämä ryhmäkoti on toistaiseksi todellakin pienryhmäkoti koska siellä asuu kaksi valvotun asumisen asukasta ja yksi suhteellisen omatoiminen nainen eli Sofia joka tarvitsee tukea muttei välttämättä valvontaa.



Sofia asettui hyvin taloksi sinne ryhmäkotiin, Sofian äiti, isä, veli ja sisko olivat auttamassa muutossa ja tuomassa tavaraa uuteen kotiin yhdessä Sofian kanssa. Sofia sai mieleisiään tavaroita sinne ja Sofia vaikutti tyytyväiseltä.



Sofian kanssa tehtiin hoitokodissa asukassuunnitelma jonka mukaan ohjaaja huolehtii Sofian aamuisin sängystä ylös ja huolehtii myös Sofian rahoista ja jos Sofian tarvitsee kaupassa käydä niin ohjaajan kanssa yhdessä katsotaan tarvittavat ostokset siellä.



Lisäksi virastoissa, lääkärillä, pankissa, apteekissa jne asiointiin tulee ohjaaja mukaan ja Sofia saa liikkua vapaasti asumisyksikön alueella ja myös asumisyksikön ulkopuolellakin, esim kävellä, pyöräillä ja lenkkeillä ja Sofia saa osallistua asumisyksikön kerhotoimintaan ja hengelliseen toimintaan ja sen lisäksi Sofialle etsitäiän lähiaikoina myös Sofialle sopiva ja mieluinen työpaikka. Myös asumisyksikön ulkopuolisia harrastuksia saa olla. Sofian asumista siellä arvioidaan tarpeen mukaan ja jos toimintakyky tai vointi huononee niin sitten harkitaan muita asumisvaihtoehtoja.

Janikan elämässä tapahtuu muutoksia

Janika oli asunut kauan Puolukkamäessä ja viihtynyt. Mutta sitten Janikan hyvä ystävä, perhekodissa kauan asunut Katariina yllättäin menehtyi sydänkohtaukseen. Janika tunsi olonsa yksinäiseksi ja Janikalla alkoi ilmetä pelkoja ja masennusta sekä sitä, että Janikan oli vaikea olla yksin ja Janika ripustautui asumisyksikön ohjaajiin ja tuli monesti yöllä päärakenukselle kertomaan että ei saa unta ja että itkettää ja on paha olla.


Janika oli hyvin surullinen, masentunut ja mielialat heittelehtivät laidasta laitaan. Alettiin Janikan kohdalla myös miettiä perhehoitoa ja sitä, onko tämä tukiasunnossa asuminen Janikan juttu enää tässä vaiheessa. Janika on melko iäkäskin jo, hän täytti äskettäin 40 vuotta joka on Down-ihmiselle iso ikä vaikka ei normaalile ihmiselle olekaan ja myös Downin syndroomaan liittyvä vanheneminen ja voinnin heikkeneminen ja vaikeudet suoriutua päivittäistoimista ilman apua olivat yhä ilmeisempiä Janikalle. Sitten päätettiin moniammatillisessa palaverissa että Janika voisi siirtyä perhehoitoon ja Janika itsekin suostui siihen ja käytiin tutustumassa perhehoitopaikkaan ja se vaikutti oikein hyvältä paikalta. Lisää Janikan kuulumisista voitte lukea sivuilta http://ahosenperhe.blogspot.fi/

Lauralle etsitään uutta asuntoa

Laura joka on liikuntarajoitteinen mutta ei kehitysvammainen, muutti teini-ikäisenä Puolukkamäelle, koska äitinsä oli kuolemassa syöpään eikä voinut huolehtia Laurasta enää. Laura eli onnellisena Puolukkamäellä ja varttui nuoreksi aikuiseksi. Nyt Laura on jo parikymppinen ja Laura on aktiivisesti osallistunut Puolukkamäellä erilaisiin ryhmätoimintoihin ja peruskouluvaiheessa Laura kävi koulua Puolukkamäeltä käsin.


Nyt kuitenkin Laura haluaa muuttaa pois koska ei ole kehitysvammainen eikä koe kuuluvansa kehitysvammaisten joukkoon. Laura on hakenut myös Helsinkiin opiskelemaan. Laura ei ole peruskoulun jälkeen opiskellut koska Puolukkamäki on sen verran kuitenkin korpiseudulla että opiskelumahdollisuuksia ei oikein ole lähellä muita kuin kehitysvammaisten ammattikoulu ja maatalousoppilaitos joista kumpikaan ei ole Lauran juttu.


Laura haki Helsinkiin opiskelemaan merkonomiksi ja oli laittanut hakupaperit vetämään. Laura etsi myös asuntoa ja asunnot tuntuvat olevan Hesassa kiven takana, mutta sitten oli lehdessä ilmoitus joka vaikutti Laurasta hienolta, nimittäin Lauran suuresti ihailema muusikko Jenna Davis etsii itselleen kämppistä! Jenna on se yli kolmekymppinen muusikko joka soittaa pianoa ja on monessa konsertissa ollut ja on ihan kiinalaisen näköinen ja kiinalaisen näköisyys johtuu siitä kun Jenna on adoptoitu lapsena Kiinasta. Laura ihailee kovasti tuota Jennaa ja Laura oli tosi innoissaan kun löysi tämmöisen ilmoituksen Hesarista


"Olen jonkun verran yli kolmekymppinen nainen,
yksineläjä ja työssäkäyvä, asun kerrostaloasunnossa
koiran kanssa mutta koen oloni toisinaan yksinäiseksi joten
etsin itselleni kämppistä. Jos olet tulossa Helsinkiin vaikkapa
opiskelemaan, niin ota minuun yhteyttä, niin mietitään olisitko
sopiva kämppis. Terveisin pianisti Jenna Davis"



Laura oli innoissaan siitä kun hänen suuresti ihailemansa Jenna oli hakemassa kämppistä ja Laura päätti kokeilla asiassa onneaan. Ohjaajat sanoivat, että älä sitten pety jos Jenna ei huoli kämppikseksi mutta saathan tuota kokeilla. Laura soitti ja kertoili elämästään ja kertoi olevansa liikuntarajoitteinen ja muuttavansa pois ryhmäkodista koska on tulossa opiskelemaan. Jennaa se ei haitanut, Jenna kertoi ymmärtävänsä vammaisia koska kuulemma lapsuudenkodissa oli olut vammaisia sijaiskotilapsia ja perheeseen syntyi kerran vammainen vauva joka kuoli pienenä ja sen jälkeen Jennalla oli myös kehitysvammainen pikkusisko joka kuoli nuorena aikuisena syöpään.


Jenna kertoi myös, että talosta löytyy hissi ja että Jenna voi teetättää remontin että taloon saadaan muitakin invavarustuksia, nimittäin Jenna on vuokralla kyllä mutta hyvissä väleissä vuokranantajan kanssa ja vuokranantaja on suostunut useinkin Jennan ehdotuksiin asioissa ennenkin. Jenna kertoi myös, että hän voi avustaa tarvittaessa päivittäistoimissa ja hän kunnioittaa vammaisia tasavertaisina ihmisinä muutenkin. Sekin tuli ilmi, että sekä Lauralla että Jennalla molemmilla on mormonitausta, kumpikin on viettänyt lapsuutensa mormoniperheessä.


Laura kävi katsomassa uutta asuntoa ja Jenna sitä ystävälisesti esitteli ja toivotti tervetulleeksi. Ryhmäkodissa pidettiin Lauralle läksiäiset ja mietittiin että kukahan seuraavaksi tulee huoneeseen jossa ennen asui Laura. Puolukkamäen ryhmäkotia on nyt laajennettu ja sinne on tehty myös kahden hengen huoneita valvotulle puolelle ja uusia rivitalokaksioita ja kolmioita on myös rakennettu ohjatun ja tuetun asumisen puolelle sekä myös pihapiiriin on tullut pieni omakotitalo johon mahtuu neljä kehitysvammaista kimpassa asumaan tuetusti siten että asuvan yhdessä, ovat keskenään ja jokaisella oma huone tai kahden hengen huone mutta muut tilat yhteiset ja ohjaajat auttavat tarvittaessa jos asukkaat apua pyytävät. Siihen ei ole vielä asukkaita tullut. Puolukamäellä tehdään jokaiselle yksilöllinen asumisratkaisu joka voi olla autettua tai valvottua asumista, ohjattua asumista, tuettua asumista tai tuettua yhteisöasumista, ihan sen mukaan mitä kukin asukas tarvitsee.


Laura on nyt muuttamassa pois ja miten Lauran elämä jatkuu, siitä enemmän tietoa sivuilla  http://jennaprinsessa.blogspot.fi/

Puolukkamäellä on tapahtunut paljon

Paljon on tapahtunut puolukamäellä kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Janikalle kävi varhaisessa aikuisiässä niin ikävästi että hänen rakas äitinsä kuoli. Janika oli silloin aivan murheen murtama. Janika oli hakenut opiskelemaan maatalousoppilaitokseen ja vaikka olikin murheen murtama niin silti ylätävän hyvin olivat sujuneet opinnot. Janikalla oli ollut ammattikoulussa aivan ihana luokka, joka oli tukenut Janikaa ja Janika oli luokassa hyväksytty mukaan ja oli suhtauduttu ymmärtäen Janikan Down-syndroomaan ja autettu Janikaa periaatteella "kaveria ei jätetä." Oli oikein ihania nuo terveet nuoret Downin syndroomaista koulukaveriaan kohtaan,


Janika oli kaikile tärkeä ja rakas, kaikki omalla tavallaan pitivät huolta ja auttoivat ja myös juttelivat Janikan kanssa, ystävystyivät Janikan kanssa ja kyläilivät Janikan luona pienryhmäkodilla. He tekivät siis aivan oikein, juuri siten miten pitääkin menetellä sekä Down-että myös muidenkin vammaisten tai sairaiden tai muuten erilaisten ihmisten kanssa. Ne kouluvuodet olivat aivan ihanat ja Janikalla oli koulussa kivaa ja hauskaa ja Janika oppi paljon uutta asiaa kasvien viljelystä, kotieläinten hoidosta ja maatalouskoneiden käyttämisestä. Janika pärjäsi hyvin kunhan sai riittävästi tukea ja apua ja kunhan uskottiin että kyllä Janikakin osaa jos perehdyttää riittävästi tai jos auttaa ja opastaa Janikaa. Janika on eläinrakas ja eläimet luottivat Janikaan ja hakeutuivat Janikan lähelle.


Janika hankki myös työkokemusta työharjoittelujen kautta ja pääsi hoitamaan monenlaisia maatilan eläimiä ja tekemään myös hommia kasvimaalla. Janika valmistui koulusta ja sijoittui tuettuun työhön eräälle lammastilalle hoitamaan lampaita kolmena päivänä viikossa. Janika on nyt työskennellyt lammastilalla kymmenisen vuotta ja on jo kolmekymppinen aikuinen nainen ja hän on ammatiltaan maanviljelijä ja ylpeä siitä asiasta. Janika on onnellinen ja suru siitä kun sekä äiti että sisko että myös siskonlapset on kuolleet, on väistynyt jo taka-alalle, mutta kuitenkin silti Janika ikävöi heitä toisinaan ja vie heidän haudalleen kukkia ja kynttilöitä.



Janika asuu rivitalokaksiossa ryhmäkodilla tuetusti eli elämä on Janikalla itsenäistä mutta apua hän saa jos hän pyytää apua. Lisäksi Janika osallistuu ryhmäkodin järjestämiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja retkille sekä kursseille ja jos ei jaksa ruokia aina tehdä niin käy ruokailemassa ryhmäkodin keittiöllä. Janika myös auttaa ryhmäkodissa asuvia Janikaa vaikeammin vammaisia asukkaita. Janika on monessa asiassa tullut äitiinsä. Samanlainen kaunis, vaaleahiuksinen ja hoikka sekä kapeakasvoinen nainen, tosin sillä erotuksella että Janikalla on myös Downin syndroomalle tyypillisiä kasvojen piirteitä mutta enemmän hän on äitinsä kuin downin näköinen. Janikan isoveljet Amerikassa alkavat olla jo vanhoja ukkoja mutta yhteyttä hekin pitävät, nuo kuusikymppiset papat joilla on jo aikuiset lapset. Joskus nuo veljet tulevat kylään Janikan luokse.



Janika on auttavainen ja puolustaa usein niitä joita kiusataan. Janika on saanut myös ystävän itseään nuoremmasta Down-tytöstä nimeltä Isla. Janika on 30-vuotias ja Isla on 8-vuotias. Janika tutustui Islaan kehitysvammaisten tukipiirin tilaisuudessa ja siellä Isla oli kovasti Janikan perään. Isla myös usein pyyteli Janikaa käymään luonaan. Janika asuu Kuusamossa ja Isla asuu Lieksassa, mutta kyllä Janika joskus on tehnyt sen että on junalla tai bussilla matkustanut Lieksaan Islan luokse ja siellä olut yökylässä Islan luona. Heillä on olut siellä hauskaa.



He kumpikin ovat downeja ja ymmärtävät ttoisiaan erittäin hyvin ikäerostaan huolimatta. Ihan samoin kuin ne mitkä on vaikka as-henkilöitä niin jos siellä on joku rapakon takana asuva as-henkilö tätä lukemassa niin jos toinen as-henkilö sinua kylään odottaa niin mene ihmeessä sinne hänen luokse Suomeen!




Katariina asuu myös edelleen Janikan naapurissa ja on kolmissa kymmenissä hänkin jo ja työskentelee keikkiöapulaisena omala ryhmäkodilla sekä tekee liinavaatehuolto-ja siivoushomia yhdessä laitoshuoltajien kanssa ja edelleen yhtenä päivänä viikosta Katariina käy päiväkotilapsia hoitamassa myös. Katariinakin eli tavallista elämää ja sai apu vain tarvittaessa, apua ei tuputettu hänelle koska hän itsekin ymmärsi missä tarvitsee ja missä ei tarvitse apua ja sai sitä tarvittaessa.



Edvin asui myös rivitalossa ja oli tyttöjen naapuri. Edvin oli kohtelias ja fiksu ja eli omaa hiljaista elämäänsä ja kierteli uskonveljiensä kanssa ovelta ovelle Vartiotorni-lehtisiä jakelemassa.



Sonja oli saanut aivoinfarktin johon oli menehtynyt ja Veera ja Laura asuivat päärakenuksessa autetun/valvotun asumisen huoneissa. Nyt siihen autetun/valvotun asumisen huoneeseen tuli myös Aune. Päärakennuksessa asuvat ne vammaiset jotka liikuntarajoitteen, fyysisten pitkäaikaissairauksien tai näkövamman vuoksi tarvitsevat apua enemmän kuin muut ja myös ne asuvat päärakennuksessa jotka käytöksestään johtuen ovat valvonnan tarpeessa. Nyt noissa huoneissa oli Aune, Veera ja Laura. Siellä oli huoneet ja oleskelutila sekä keittiö ja hoitajien kanslia. Veera istui televisiota katselemassa oleskelutilassa silloin kun Aunea tuotiin sinne. Aune ja Veera tunistivat heti toisensa ja Veera muisti hoitaneensa Aune silloin kun Aune oli vauva, mutta Veera ihmetteli sitä kun nyt Aune on pyörätuolissa. 

Veeralla ei ole mitään hätää

Veera joutui Puolukkamäen ryhmäkotiin koska vointi meni huonoksi ja koska hänellä on useita eri sairauksia joiden hoito vaatii seurantaa. Munuaisten vajaatoiminta alkoi uudelleen munuaisensiirrosta huolimatta ja Veeralla on siellä ryhmäkodissa dialyysilaite johon Veera kytketään yöksi ja myös Veeran verensokeria seurataan ja insuliinia pistetään Veeraan säännölisesti.


Veeralla on myös muitakin sairauksia joiden hoito vaatii seurantaa ja valvontaa. Siksi Veera asuu päärakenuksessa, hoitajien huoneen vieressä olevassa huoneessa ja hän tarvitsee lähinnä fyysisten sairauksiensa vuoksi apua enemmän kuin mitä tukiasuntojen asukkaat vaikka onkin kehitysvamman asteeltaan lievempi kuin he.  Aluksi henkilökunnalla oli Veeran taustojen vuoksi ennakkoluuloja Veeraa kohtaan eikä Veeran anettu olla tekemisiss muiden asukkaiden kanssa eikä osallistua mihinkään.


Mutta koska Janika, joka on osoittautunut hoitajien apukädeksi puolusti Veeraa, niin tultiin siihen tulokseen, että ehkä tuota Veera-asiaa on lioiteltu ja vaikka Veera olikin vainonnut joitakin ihmisiä ennen hoitokotiin joutumistaan niin ei se Veera välttämättä jokaista vainoa ja että on Veerallakin oikeus normaaliin elämään, osallistumiseen ja samaan kuin näillä muillakin on. Veera viihtyi hyvin kun sai osallistua ja Veera sai myös ystäviä. Veera oli onnellinen ja loppujen lopuksi osoittautui että puolukkamäki on oikein hyvä paikka Veeralle.

Janika on Jumalan pieni soturi

Janika muutti asumaan Puoukkamäelle heti täysi-ikäistyttyään. Janika on isosiskonsa Sofian tapaan kiinnostunut maatilan hommista ja hän sai harjoittelupaikan läheisesä sika-ja lammastilalta jossa on käynyt hoitamassa sikoja ja lampaita. Janika haki opiskelemaan maatalousoppilaitokseen ja sellainen iloinen uutinen oli, että Janika pääsee sinne avustajan tukemana ja henkilökohtaisella opiskelusuunnitelmalla opiskelemaan yhdessä terveiden nuorten kanssa. Janikaa jännittää hieman se, kun hän tulee olemaan luokassaan ainoa Down-nuori, mutta kuten Janika itse sanoo, hän on jättänyt asian rukouksessa Jumalan käsiin.


Janikalla on myös sellaistakin hyvää elämässä, että isosisko Sofianna joka työskentelee maanviljelijänä, on luvannut työpaikan Janikalle sitten kun Janika valmistuu koulustaan maanviljelijäksi. Tehdään niin sitten, että Janika käy maatilan töitä tekemässä päivisin siskonsa maatilala ja iltapäivällä invataksi vie Janikan takaisin Puolukkamäen pienryhmäkotiin. Puolukkamäeltä Sofiannan maatilalle on vain vajaat 20 kilometriä, joten se onnistuu oikein hyvin, Janikalla on tiedossa sekä opiskelupaikka että sen jälkeen myös työpaikka siskon maatilalla.



Siskoon on ollut Janikalla aina hyvät, läheiset ja lämpimät välit, muutenkin Janikan lapsuus oli onnellinen. Janikan äiti Jaana sai Janikan huomattavan vanhana ja Janikalla oli silloin entuudestaan kolme aikuist isoveljeä ja isosisko joka on adoptiolapsi. Erityisen läheinen oli sisko mutta veljetkin olivat läheisiä ja rakkaita. Mutta veljet vaan asuvat Amerikassa asti. Siellä oli äitikin asunut mutta muutti Suomeen. Janikan perhe oli alunperin mormoniperhe mutta he kääntyivät helluntailaisiksi ja Janikalle on helluntaiseurakunta erittäin tuttu, Janika on vahvasti uskossa oleva tyttö ja Jumalan pieni soturi. Janika rukoilee ja lukee Raamattua ja osallistuu hoitokodin hengelliseen toimintaan. Myös käytänön elämässä ja arjessa Janikan usko näkyy. Janika rukoilee paljon muiden hoitokodin asukkaiden puolesta ja Janika myös puolustaa heitä.



Yhtä hoitokodin asukasta, Veeraa oli kohdeltu hoitokodissa väärin ja eristetty muista asukkaista ja kielletty osallistumasta ryhmiin ja siihen syynä oli hoitokodin henkilökunnan ennakkoluulot Veeraa kohtaan ja epäily Veeran vaarallisuudesta. Mutta Janika vaistosi ja huomasi että Veera on ihminen siinä missä muutkin eikä nähnyt Veerassa mitään vaaraa vaan koki Veeran olevan yhtä luotettava kuin kuka tahansa. Niinpä Janika puolusti Veeraa yhdessä asuintoverinsa Katariinan kanssa ja ohjaajat myönsivät toimineensa väärin, omien ennakkoluulojensa pohjalta ja aluksi Veeran osallistumista samaan toimintaan kuin muutkin varovasti kokeiltiin mutta lopulta huomattiin, että sehän sujuu yhtä hyvin kuin kenelä tahansa ja niin Veerakin sai vapauden tutustua toisiin ja osallistua kaikkeen mihin halusikin ja Veeralla itselläänkin alkoi mukavasti mennä asuminen hoitokodissa.



Janika on nyt innoissaan kun sai tietää pääsevänsä maatalousoppilaitokseen ja hän oli siellä myös parin viikon koulutuskokeilussakin ja koulutuskokeilu meni hyvin.  Janika käy Puolukkamäeltä käsin sitten sitä koulua ja sinne on Puolukkamäeltä melko lyhyt matka vaikka pyöräillä sinne tai kävellä. Janika on Jumalan pieni soturi ja evankelista ja hän lauloi kerran jossakin hoitokodin juhlassa jossa oli asukkaiden omaisiakin mukana, tämän laulun




Sä olet Jeesus kallein aarteheni,
On suuri armos laupeuteskin.
Marian lailla vaivun etehesi
on lepopaikka siinä suloisin.
Sun nimes Jeesus ihanimmin sointuu,
Oi syömmestäin mä sua rakastan
Ja kaikki pilvet epäilysten haihtuu,
kun aurinkos käy mulle paistamaan.

Mä olen kätketty Sun haavoissasi,
Sun Sanas tielleni luo valoaan.
Kun kohtaa koetukset matkallani,
ne Hengen voimassa mä voittaa saan.
Suo tules aina syömmessäni palaa.
Oi lisää mulle rakkauttasi
Niin että toisten syömmihin voin valaa,
Sun antamaasi rauhan lahjaasi.

En muuta toivo täällä vaeltaissa,
Kuin elää kunniakses ainiaan.
Suo minun olla valo maailmassa,
Ain loistaa lailla tähden kirkkahan.
Sä Jeesus täytät syömmein kaipauksen,
Halleluja soi sulle lauluni,
Sä annoit mulle taivaan ihanuuden,
Saan iät olla siellä luonasi..

Partiotoimintaa ja Marttakerhoa eli ryhmäkodin harrastuksia

Janika ja Katariina olivat toivoneet että ryhmäkodissa olisi kokkailua yhdessä ja myös partiotoiminnastakin moni ryhmäkotilainen oli maininnut, että olivat lapsuudessaan ja nuoruudessaan toimineet joko partiossa tai sisupartiossa. Näiden toiveiden ja mieltymysten pohjalta ohjaajat kehittivät asukkaille mielekästä harrastetoimintaa. Iltaisin kaikki asukkaat ovat pääsääntöisesti kodin ulkopuolelle koulussa tai töissä, mutta iltaisin on vapaata aikaa ja silloin on mahdollisuus osallistua harrastuksiin.


Myös seurakuntajuttuja oli moni toivonut, koska kehitysvammaisille monesti hengellisyys ja usko ovat hyvin tärkeitä asioita. Ryhmäkodin asukkaista kaikki muut paitsi Laura ovat kehitysvammaisia. Laura on liikuntavammainen muttei kehitysvammainen mutta kaikki muut asukkaat ovat kehitysvammaisia ja kehitysvammaisille Jumala on tärkeä jos ovat kuulleet Jumalasta kotona. Asukkaista jokaisella on jollakin tavalla uskovainen tausta, mutta haasteellista tässä on se, että he kuuluvat eri uskontokuntiin, asukkaiden joukossa on mormoneita ja helluntailaisia sekä yksi Jehovan Todistaja.



Kaikkiin seurakuntiin joissa mukana on tämän ryhmäkodin asukkaita, otettiin yhteyttä ja seurakunnista luvattiin tehdä asukkaiden luokse vierailuja tarpeen mukaan jos asukas niin pyytää ja seurakunnasta luvattiin järjestää myös joku käyttämään asukkaita hengelisissä kokouksissa. Näin ollen asukkaitten hengellisetkin tarpeet tulevat huomioiduiksi. Ainakin Sonja, Katariina ja Laura ovat mormoneja eli Myöhempien Aikojen Pyhiä, Janika on helluntailainen, samoin myös Veera. Edvin on Jehovan Todistaja.


Ryhmäkodilla lupautui vierailemaan useista eri seurakunnista ihmisiä, muun muassa helluntaiseurakunnasta, lestadiolaisesta herätysliikkeestä ja vapaakirkolta ja adventtikirkolta lupautui hekilöitä vierailemaan ja sekä työntekijöille että asukkaille se käy vaikka osa kuuluukin täysin erilaiseen seurakuntaan. Sovittiin, että yhtenä päivänä viikosta, yleensä sunnuntai-iltapäivisin on seurakuntavierailu jossa jostakin seurakunnasta tullaan pitämään hartaus ja siihen saa osallistua ne asukkaat ketkä haluaa.



Seurakuntien lisäksi hoitokoti teki muidenkin järjestöjen kanssa yhteistyötä. Yhteistyökumppaneina olivat Martat ja Partio. Maanantaiksi oli suunnitteilla partioilta jossa tehdään partiomaisia juttuja ja kaikkea samaa mitä yleensäkin partiossa. Hoitokodissa on paljon nuoria joten nuorille mieluista toimintaa on se. Keskiviikkoisin on Marttailta jossa martat opettavat ruuanlaittoa ja leipomista ja asukkaat pääsevät yhdessä kokkailemaan Marttojen kanssa.




Marttailta on suunnattu lähinnä tukiasuntolan asukkaille ja siihen sisältyi heille tarkoitettua ruuanlaitto-ja siivousneuvontaa ja Marttailta pidettiin usein joko Janikan tai Katariinan asunnon keittiöllä. Torstaisin oli musailta jossa soitettiin ja laulettiin yhdessä ja perjantaisin kokoonnuttiin ohjaajien kanssa viettämään aikaa alakerran takkahuoneelle ja vietettiin iltaa ja saatettiin katsoa joku leffa. Lauantaisin oli retkipäivä ja jotka halusivat, saivat lähteä retkelle ja illalla oli sauna.


Tiistaisin kukin teki omia juttujaan joko yksin tai ohjaajan kanssa tai oleskeli vapaasti kaverinsa kanssa jos sellaisia on saanut ryhmäkodista. Asukkaat tykkäsivät noista aktiviteeteista ja noihin ryhmiin osallistuivat kaikki muut paitsi Veera. Veeralla oli sen verran levotonta käytöstä, että noiden ryhmien aikana Veera usein huoneessaan keskusteli ohjaajien kanssa siitä, mikä on asianmukaista käytöstä tai teki jotakin muuta ohjaajien kanssa. Ryhmiin ajateltiin Veera päästää sitten kun on saatu käyttäytymistaitoja opetettua paremmin ettei Veera alkaisi ryhmissä ahdistella muita asukkaita. Mutta muilla asukkailla oli vapaus osallistua tai olla osalistumatta ryhmiin, ihan miten he itse halusivat.



Janika oli onnellinen ja hän oli hyvin kotiutunut ryhmäkodille. Parasta ryhmäkodissa oli se kun on oma asunto jossa voi olla halutessaan rauhassa mutta toisaalta myös ryhmäkodin asukkaista on seuraa ja ohjaajilta voi apua pyytää jos sille tarvetta on. Katariina oli onnellinen siitä, kun Laura-siskokin muutti sinne ja Katariina usein työnteli Lauraa pyörätuolissa ja avusti Lauraa ryhmässä. Edvin oli erityisen musikaalinen ja soitti kitaraa ja lauloi. Janika osasi soittaa pianoa ja kun oli musiikki-ilta niin Janika soitti pianoa ja Edvin kitaraa ja siellä myös laulettiin monia lauluja.



Kun seurakunasta tuli vieraita, niin nämä asukkaat joista moni on mormoneja osalistuivat lestadiolaisten ja helluntailaistenkin pitämiin seurakuntavierailuihin ja kiinnostus myös toisenlaista uskoa kohtaan kuin mikä lapsuudenperheessä oli, heräsi heissä ja he olivat hartaita, lauloivat ja rukoilivat ja silmät loistivat ilosta kun kuuntelivat saarnaa tai Raamarun lukua. Myös rukousaiheita heillä oli. Janika esitti seuraavanlaise rukousaiheen eräälle helluntailaiselle pastorille:"Voitko hyvä pastori rukoilla sen puolesta kun täällä on eräs asukas nimeltä Veera, jonka ei anneta osallistua mihinkään. Minusta tuntuu tosi pahalta Veeran puolesta" Katariina sanoi olevansa samaa mieltä. Pastori sitten rukoili ja kohta sen rukouksen jälkeen alkoi tapahtua ihmeitä.



Yhtenä iltana Janika ja Katariina marssivat hoitajien kansaliaan ja sanoivat:"Meillä olis asiaa." He ottivat puheeksi sen, kun heistä tuntuu pahalta kun Veera ei saa osallistua mihinkään ja että he haluavat tutustua Veeraan, jutella Veeran kanssa ja olas ystäviä, mutta heistä tuntuu pahalta kun ohjaajat kieltävät. Tytöt sanoivat myös, että he eivät Veeraa pelkää ja että he haluavat tutustua Veeraan. Ohjaajat eivät aluksi meinaneet ottaa tytöjä vakavasti, mutta Janika sanoi, että "Me rukoilimme Veeran puolesta pastorin kanssa. Teissä on paha henki kun ette anna Veeran olla mukana. Jeesuksen nimessä väisty paha henki tästä paikasta Jeesuksen nimen ja Jeesuksen veren tähden!"



Sitten näytti kuin jotakin ihmeellistä olisi tapahtunut. Jotakin murtui ohjaajissa ja ohjaaja näytti nöyrältä ja surumieliseltä ja pyysi anteeksi ja sitten tuli toinen ohjaaja, joka avasi Veeran huoneen oven ja päästi Veeran pois huoneesta ja antoi Veeralle luvan liikkua vapaasti hoitokodin alueella, osallistua ryhmiin ja tutustua muihin asukkaisiin ja hän pahoitteli Veerallekin sitä kun oli eristänyt Veeran. Sitä päivästä lähtien Veeraan myös luotettiin eikä olut enää kahta ohjaajaa vartioimassa Veeraa vaan Veera sai toimia, olla ja tehdä vapaasti ja tutustua muihin asukkaisiin.



Se teki Veerallekin hyvää. Veera aivan kmuin puhkesi kukkaan. Veera oli onnellinen ja iloinen uusista vapauksistaan. Mutta Veera kuitenkin asui vielä päärakennuksessa yhdessä huoneessa mutta ei enää siksi että häneen ei luotettaisi vaan siksi, kun hänellä on dialyysikone johon hänet joudutaan yöllä kytkemään ja lisäksi hoitajat mittaavat verensokerin ja pistävät insuliinin aamuin ja iloin ja antavat lääkkeet ja myös epilepsiakohtaukset voivat olla niin rajuja että valvonta on tarpeen. Mutta muuten Veeraa ei enää eristetty ja häneen luotettiin ja Veeraa kohdeltiin yhtä hyvin kuin muitakin.



Tyttöjen kannatti pastorin kanssa rukoilla Veeran puolesta. Seuraavassa hartaudessa oli Veerakin jo mukana ja Janika inoissaan selosti pastorile miten rukoukseen oli tullut vastaus ja pastori sanoi, että Janikasta näkyy Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan ja Janikassa on aitoa lähimmäisenrakkautta kun puolustaa ystäväänsä ja rukoilee ystävänsä puolesta. Janika seuraa Jeesusta uskossa ja elämässä täysin ja tekee kuten Jeesuskin olisi tehnyt. Jos joku todella seuraa Jeesusta niin Janika tekee niin.

Asukaspalavereja, asukassuunitelmien tekoa ja uusi asukas

Nyt kun oli saatu asukkaat pienryhmäkotiin, niin oli aika tehdä heille asukassuunnitelmat. Ensin tehtiin Janikan kanssa. Janikan äiti ja sisko olivat mukana palaverissa ja Janikan kohdalla päätettiin tehdä niin, että koska Janika tykkää opiskelusta niin Janika voisi hakea opiskelemaan maatalousoppilaitokseen joka on tuossa lähellä ja kulkisi sinne invataksila ja opiskelisi siellä tavallisessa opiskeluryhmässä avustajan ja henkilökohtaisen opetussuunnitelman avulla. Nyt ei ollut koulut vielä alkaneet vaan oli yhteishaku ja päätettiin, että Janika hakee kouluun ensi syksyksi ja ennen sitä Janika voisi olla työharjoittelussa lähellä olevalla maatilalla jossa pääsisi possuja ja lampaita ruokkimaan.



Janikaa kiinnostaa maatalousala, koska hänen isosiskonsa on maanviljelijä ja äiti totesi, että hänen tyttäristä kumpikin taitaa olla maatalousihmisiä henkeen ja vereen. Janika saa ensin työharjoittelun kautta harjoitella maataloushommia ja sen jälkeen opiskella maataloutta. Koulussa johon Janikahakee, suhtauduttii myönteisesti siihen, että Down-nuori voi sinne myös hakea ja Janikalle päätettiin järjestää kyseiseen oppilaitokseen parin viikon koulutuskokeilu nyt keväällä ennen kesälomaa ja seuraavaa syksyä.



Janikan työ-ja opiskeluasiat olivat nyt selvät tältä osin. Lisäksi suunniteltiin yhdessä Janikan saaman tuen määrää ja miten paljon apua hän saa ohjaajilta. Suunniteltiin, että aluksi Janikaa käydään katsomassa kahdesti päivässä, aamulla ja illalla ja opastetaan asumisen taidoissa ja ruuanlaitossa ja sitten kun Janika on oppinut, niin sitten ohjauskäyntejä vähennetään yhteen päivässä tai joka toinen päivä tapahtuviksi. Aamulla ohjaaja käy auttamassa aamuaskareissa ja huolehtimassa että Janika herää ajoissa töihin ja illalla ohjaaja käy juttelemassa päivän tapahtumista Janikan kanssa ja huolehtimassa etä Janika menee nukkumaan. Suunniteltiin myös, että Janika voi halutessaan osallistua ryhmäkodin järjestämiin iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuviin retkiin ja ryhmätoimintoihin. Myös halutessaan Janika saa ohjaajan kanssa käydä vapaa-aikana vaikka ravintolasssa tai uimassa tai jossakin itse valitsemassaan tapahtumassa kahdestaan jos haluaa. Janika voi itse kertoa missä haluaa käydä ja siellä käydään.



Janikalta kysyttiin myös, että millaisia ryhmiä hän haluaa vapaa-ajalle, niin Janika vastasi että kokkailua ja liikuntaa sekä jotakin seurakuntajuttuja. Seurakuntajuttuja on melko haasteellista tällä porukalla järjestää koska hoitokodissa on eri uskontokuntien ihmisiä, mutta ohjaajat lupasivat jotakin kuitenkin miettiä.



Janikan suunnitelmat olivat selkeätr ja tavoitteena oli löytää hyvä opiskelupaikka tuettuna tavallisessa ammattikoulussa ja sen lisäksi omien valintojen tekeminen vapaa-ajan toimintaan liittyen ja yhteisen toiminnan suunnittelemiseen osallistuminen ja asumisessa yhä itsenäisempi asuminen ja oman näköinen elämä.



Seuraavaksi palaveriin tuli Katariina. Katariinan kohdala mietittiin, että Katariina voisi käydä kahtena päivänä viikosta paikkakunnalla olevassa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa auttamassa keittiöllä lounaan valmistuksessa ja muissa keittiöhommissa ja sen lisäksi myös vaatehuollossa. Tämän lisäksi Katariina voisi käydä paikkakunnalla olevassa päiväkodissa yhtenä päivänä viikosta auttamassa lastenhoidossa. Muut päivät olisivat Katariinalla vapaapäiviä jolloin Katariina voi tehdä ohjaajan kanssa jotakin kivaa oman valintansa mukaan ja voivat käydä missä Katariina haluaa. Katariina voi mös autella hoitokodin siivouksessa ja keittiötöissä.


Asumisen suhteen oli niin, että Katariina kun osaa aika hyvin huolehtia itsestään, niin Katariinan luona asunnossa ohjaaja kävisi kolmesti viikossa auttamassa arjen askareissa ja juttelemassa Katariinan kanssa ja käyntipäivät olisivat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Katariinan kohdalla tavoitteena oli myös mahdollisimman hyvä, oman näköinen tuettu elämä.




Edvinin palaverissa tuli puheeksi se, että Edvin on aktiivinen Jehovan Todistaja ja tähän saakka hän on asunut vanhempiensa luona ja käynyt erään seurakunnan miehen kanssa ovelta ovelle jakamassa Vartiotorni-lehtiä. Suunniteltiin, että Edvin voi sitä tehdä edelleen myös hoitokodista käsin ja että sen lisäksi joku työtoimintapaikka olisi hyvä Edvinille. Edvinillä olisi mahdollisuus päästä autonkorjaajan apumieheksi autokorjaamolle. Siitä Edvin ilahtui ja sovittiin että otetaan autokorjaamoon yhteyttä tämän asian tiimoilta niin Edvin pääsee auttamaan autonkorjuussa.


Edvinilläkin tavoitteena mielekäs, oman näköinen ja hyvä, turvallinen ja mahdollisimman paljon normaalia nuoren miehen elämää muistuttava elämä tuetusti. Edvin osaa tehdä kotitöitä ja on niissä niin omatoiminen ja itsenäinen että sovittiin että niihin Edvin saa apua tarvittaessa ja jos Edvin itse pyytää apua ja Edvinin luona ohjaaja käy kerran viikossa perjantaisin tekemässä jotakin kivaa Edvinin kanssa tai ihan vaan juttelemassa Edvini kanssa eri asioista. Mys kuntoiluun ja liikuntaan Edvin saa opastusta.



Sellaisia olivat tukiasuntolan asukkaat, mukavia, leppoisia ja hyvin helposti autettavissa olevia ja yhteistökykyisiä kaikin puolin. Sitten oli myös vuorossa päärakennuksen enemmän apua ja valvontaa tarvitsevat asukkaat joita oli tullut yksi lisää, nimittäin 14-vuotias Laura joka istuu pyörätuolissa ja joka on 9-vuotiaana vammautunut liikenneonnettomuudessa. Lauran äiti on kuolemassa syöpään ja alunperin Lauran piti muuttaa hoitokotiin 16-vuotiaana kun saa eläkkeen, mutta nyt poikkeuksellisesti Laura muutti jo 14-vuotiaana hoitokotiin koska äiti ei kykene enää hänestä huolehtimaan. Laura sai oman huoneen päärakennuksesta jossa on myös Veeran ja Sonjan huoneet.



Lauran kohdalla tavoitteeksi asetettiin se, että Laura käy peruskoulun loppuun ja peruskoulun jälkeen Laurallekin mietitään jatko-opiskelupaikkoja joissa hän voi käydä opiskelemassa hoitokodilta käsin. Lauralle nimettiin myös omaohjaaja jonka tarkoituksena on auttaa Lauraa, pitää Laurasta huolta ja koska Laura on vielä lapsi,  olla Lauralle turvallinen aikuinen ihminen johon Lauran tulisi voida muodostaa kiintymyssuhde. Lauran elämän on tarkoitus olla hyvää ja turvallista lapsen elämää ja Laura saa olla mukana myös hoitokodin ryhmätoiminnoissa oman ohjaajan avustamana.



Veeran kohdalla myös suunniteltiin asumista ja Veeran kohdalla tavoitteena oli asianmukaisen käyttäytymisen oppiminen ja omien rajoitteiden hyväksyminen osana omaa elämäänsä ja sairauksien asianmukainen hoitotasapaino sekä kyky ottaa vastaan ohjausta ja neuvoja. Veeran kohdalla tarkoitus oli se, että Veera saa asua valvotusti ja siten pyritään takaamaan kanssaihmisten turvallisuus ja häiriötön elämä. Veera asuu omassa huoneessaan mutta Veeralle tehdään päivittäinen aikataulu ja rakennetaan Veeralle säännölliset rutiinit.



Veeran osallistuminen hoitokodin ryhmiin tapahtuu ohjaajien harkinnan mukaan ja valvotusti siten, että kaksi ohjaajaa on aina läsnä erikseen Veeraa varten. Veeraa on tarkoitus ohjaajien myös opastaa miten tulee ottaa huomioon muut asukkaat ja Veera on velvoitettu ottamaan ohjeita vastaan. Veeralle suunniteltiin, että Veera käy päivittäin paikkakunnalla olevassa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa työtoiminnassa. Muitten asukkaiden kanssa tekemisissä oleminen tapahtuu Veeran kohdalla valvotusti ja ohjatusti koska Veeralla on taipumusta muun muassa ahdistella ihmisiä seksuaalisesti. Veeralle suunniteltiin myös erilaisia varotoimia ja muita asukkaitavaroitettiin puhumasta Veeran kuullen henkilökohtaisista asioista ja ohjeisttiin kieltämään napakasti Veeraa jos Veera tekee jotakin sopimatonta.



Sonjan kohdalla tavoitteeksi asetettiin omatoimisuuden ja oma-aloitteisuuden oppiminen ja aluksi suunniteltiin että nyt ensiksi Sonjan työtä olisi keittiöhenkilökunnan apuna keittiössä toimiminen ja myöhemmin voidaan miettiä hoitokodin ulkopuolista työpaikkaa. Sonjaa myös kannustettiin osallistumaan ryhmiin ja itse tekemään aloitteita mitä voisi ryhmissä tehdä. Tavoitteena on myös aikuistuminen ja aikuisen ihmisen käytös ja asteittain tapahtuva itsenäistyminen ja oman elämän haltuun ottaminen aluksi erittäin vahvasti avustettuna mutta myöhemmin voi siirtyä asumaan itsenäisemmin.



Nyt oli asukassuunnitelmat tehty ja toiminta voi asukkaiden kohdalla alkaa.

Asukkaita saapuu hoitokotiin

Nyt koitti sitten se viikko jolloin asukkita otettiin vastaan. Ensimmäisenä saapui Janika äitinsä ja siskonsa kanssa ja he kantoivat porukalla Janikan tavaroita Janikan uuteen kaksioon. Janika sai oman rivitalokaksion ryhmäkodin pihan tukiasuntolasta ja sielä on Janikalle myös oma piha johon Janika saa halutessaan laittaa kukkapenkin ja myös kasveja kasvattaa siinä ja oli sitä varten myös multaa ja siemeniäkin tuotu Janikan kasveja varten sinne. Janika hymyili onnellisena ja asunto oli todella hieno, siellä oli olohuone, eteinen, makuuhuone, keittiö, vessa ja myös oma sauna löytyi sieltä.


Janika oli itse myös saanut valita sisustuksen ja siellä laitettiin Janikalle mieluista kotia uuteen rivitalokaksioon ja Janika sielä touhusi ja Janika oli tiedustellut myös, saako hän pitää siellä lemmikkiä ja lupa oli myönnetty ja Janika harkitsee, että minkä eläimen sinne hankkii. Äiti ja isosisko halasivat ja hyvästelivät Janikan ja sanoivat, että olehan kiltisti sitten. Janika lupasi olla kiltisti. Janika asettui taloksi ja alkoi katsella omia DVD-leffojaan. Myöhemmin samalla viikolla olisi myös asukaspalaveri johon tulisi myös Janikan omaiset ja siellä tehdään tarkempi asumissuunitelma. Ruokia oli Janikan kanssa sinne ostettu ja Janika voi itse leipoa siellä ja ruokaakin laittaa jos haluaa, aluksi ohjaajan avustamana mutta jos hyvin menee niin sitten myös itse. Mutta myös ruokalassa tuolla päärakennuksessa on mahdollisuus ruokailla.




Toinen tulokas oli Katariina. Katariina joka siellä oli perheensä kanssa kantamassa tavaroita vieressä olevaan asuntoon. Katariinakin saa kivan kaksion itselleen joka on melko samanlainen kuin mitä Janikan asunto on myös. Siellä oli isä ja äiti ja pyörätuolissa istuva noin 12v pikkusisko sekä ihan todella pieni tyttö, alle kouluikäinenkin siellä nätti mekko päällä kävelemässä ympäriinsä ja touhuamassa. Pikkutyttö kuului laulavan englannin kielellä jotakin "Glorious"-laulua. Siellä kun kannettiin Katariinan tavaroita sisään niin Janika päätti mennä tervehtimään uutta naapuriaan ja niinpä hän meni ja tervehti ja esitteli itsensä. Katariinakin esitteli itsensä ja myös Katariinan perhe esittäytyi ja Janika toivotti Katariinan tervetulleeksi asumaan naapurissa. Janika ja Katariina huomasivat nopeasti tulevansa juttuun erinomaisesti.




Sitten tuli Veera. Katariina ja Janika näkivät kun siellä lyllersi punapäinen keski-ikäinen nainen miehensä kanssa ja mukana oli ihan tavallisen näköinen mutta varmaan aika sairas tai pahasti vammainen tyttö. He arvelivat tytön olevan huonokuntoinen, koska tyttö meni päärakenukseen ja tavaroita oli vain vähän. Lisäksi punapää nainen vaikutti surulliselta. Janika sanoi:"Katarina, mennään lohduttamaan tuota surullista naista!" ja niin tytöt menivät ja auttoivat Veeran perhettä kantamaan Veeran tavarat Veeran huoneeseen ja sitten kumpikin tytöistä vuorotellen halasivat Veeran äitiä ja toivottivat voimia. Veeran äiti oli tosi kiitollinen ja iloinen ja sanoi "Tepä olette herttaisia tyttöjä!" Sitten Katariina ja Janika tekivät tuttavuutta Veeran kanssa ja jäivät hetkeksi Veeran huoneeseen, Verran kanssa juttelemaan mutta aika pian ohjaajat tulivat sanomaan että menkäähän tytöt omalle puolellenne tämä toisen asukkaan huone on yksityisaluetta. Tytöt menivät mutta ihmettelivät mikseivät he saa tutustua tuohon Veeraan ja miksi hoitajat koettivat estää.



Seuraavaksi tuli Sonja äitinsä kanssa. Sonja oli pelokas ja itkuinen mutta äitinsä koetti rauhoitella. Sonja sai huoneen päärakennuksesta, viereisestä huoneesta joka oli ihan Veeran huoneen vieressä. Sonjan äiti vähän aikaa jutteli Sonjan kanssa vielä ennen lähtöään ja meni sitten kotiinsa. Sonja jäi makoilemaan huoneeseen lasittunein silmin, tyhjä katse silmissään ja hoitaja oli antanut Sonjalle rauhoittavan lääkkeen jonka vaikutuksesta johtuen Sonja nukahti pian.



Sitten tuli Edvin hyvin pukeutuneiden ja kohteliaiden vanhempiensa kavustamana kantamaan rivitalon päätyhuoneistoon tavaroitaan ja Edvin hymyili kohteliaasti ja tervehti myös tyttöjä. Edvinkin asettautui taloksi ja vanhemmat olivat vieneet Edvinin asuntoonsa ja niin Edvinkin pääsi omassa asunnossaan rauhassa olemaan.




Nyt oli asukkaat saatu asumaan ja seuraavaksi mietittiin jokaisen asukkaan kohdalla asukassuunnitelman tekoa ja asukaspalaveria jossa mietitään myös opiskelupaikkoja, työpaikkoja tai päivätoimintapaikkoja asukkaille. Myös asukkaiden yhteisiä ryhmiä suunitteltiin.

Asukkaita aletaan ottaa ryhmäkotiin

Asukashakemuksia oli tullut ryhmäkotiin ja asukkaiksi olivat hakeneet Veera, Katariina, Janika, Edvin ja Sonja.


Työntekijät yhdessä pohtivat asukkaiden sijoittelua sen perusteella, mitä lääkärit ja hoitajat tai sosiaalitoimi olivat mieltä siitä, millaisia tukitoimia nämä tarvitsevat. Janika ja Katariina olivat omatoimisia ja kykeneviä huolehtimaan itsestään joten heidät sijoitettiin rivitalolla olevaan tukiasuntolaan jossa heillä oma asunto ja jossa tarpeen mukaan ohjaaja käy katsomassa aluksi säännöllisesti mutta myöhemmin vain tarvittaessa kun asukas itse pyytää ohjaajalta apua.


Janikan  taustoista enemmän sivuilla http://sofiannankosto.blogspot.fi/

Katariinan taustoista sivuilla http://tiinanvaiheet.blogspot.fi/


Katariina on 20-vuotias ja Janika on 18-vuotias. Molemmilla on Downin syndrooma.



Veeran tapauksessa kyse on eritäin moniongelmaisesta 22-vuotiaasta nuoresta naisesta jolla on diabetes, munuaisten vajaatoiminta, epilepsia, lievä kehitysvamma, Aspergerin syndrooma ja erilaisia käyttäytymisen ja persoonallisuuden häiriöitä. Veera oli ahdistellut tuntemattomia ihmisiä ja sairauksien hoito huonossa tasapainossa. Veeran kohdalla oltiin sitä mieltä, että valvottu asuminen on parasta, siis joku jossa henkilökunta on koko ajan läsnä. Veera päätettiin sijoittaa päärakennukseen enemmän valvontaa tarvitsevien puolelle jossa on käytössä asukkaalla yksi huone ja muut tilat on yhteiset.



Veeran taustoista enemmän sivuilla http://veera18.blogspot.fi/




Sitten muita hakijoita olivat olleet Edvin ja Sonja. Sonja oli nelikymppinen, lievästi autistinen, lievästi kehitysvammainen ja mielenterveysongelmainen nainen, joka tähän saakka oli asunut äitinsä kanssa. Äiti kuitenkin sairastui alzheimerin tautiin ja joutui hoitokotiin ja Sonja piti sijoittaa äitinsä kotoa ryhmäkotiin. Sonja on kiltti ja rauhallinen mutta avuton, aloitekyvytön ja vetäytyvä. Sonjalla on helposti myös pelkoa ja turvattomuudentunnetta yksin ollessa.



Päätettiin, että sijoitetaan Sonja ainakin aluksi valvotumman asumisen puolelle ja myöhemmin voisi katsoa jos Sonja pääsisi tukiasuntolan puolelle sitten kun itseluottamusta ja taitoja on tullut lisää ja Sonja kohdalla päätettiin tavoitteeksi ottaa taitojen, vahvuuksien ja itseluottamuksen kehittäminen niin, että pärjää myöhemmin tuetussa asumisessa. Joko Puolukkamäelä jos tukiasunnoissa on tilaa tai jos ei ole niin Puolukkamäen ulkopuolella vaikka kaupungin vuokra-asunossa mutta siten, että joku käy katsomassa. Mutta aluksi valvotummin että tiedetään mkä on Sonjan toimintakyky.



Edvin on 27-vuotias herrasmies ja Jehovan todistaja. Edvinillä on Downin syndrooma ja hän on kohtelias nuori mies joka pukeutuu siististi pukuun ja solmioon ja joka on Jehovan todistajana kierrellyt ovelta ovelle jakamassa Vartiotorni-lehtiä ja keskustellut ihmisten kanssa. Edvinillä on hyvät vuorovaikutustaidot ja hän on kohtelias ja Edvin päätettiin sijoittaa tukiasuntolan puolelle rivitaloon asumaan.



Kun päätökset sijoittelusta oli tehty, niin asukkaiksi valituille lähetettiin postitse päätökset asukasvalinnoista ja sitten odoteltiin asukkaiden muuttoa ryhmäkotiin.

Uusi ryhmäkoti perustetaan

Eräälle paikkakunnalle perustettiin uusi ryhmäkoti. Sen ryhmäkodin oli tarkoitus olla pieni ja kodinomainen asumisyksikkö kehitysvammaisile ja muilekin erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Ensisijaisesti sinne otetaan kehitysvammaisia, mutta myös muullakin tavalla erityistä tukea tarvitsevia voidaan ottaa. Ryhmäkodin nimi on Puolukkamäen pienryhmäkoti ja siellä on jokaisella asukkaalla joko oma asunto tai sitten oma huone ihan henkilön asumisen kyvyistä riippuen ja yhteiset oleskelutilat löytyy. Iltaisin ryhmäkodissa järjestetään ohjattua toimintaa, samoin myös lomien ja viikonloppujen aikana. Jokainen ryhmäkodin asukas käy ryhmäkodin ulkopuolella työtoiminnassa, päivätoiminnassa, töissä tai opiskelemassa arkena.



Asukkaita ei ollut vielä tullut ryhmäkotiin mutta ryhmäkoti oli perustettu ja asukashakemuksia alettiin ottaa vastaan ja niiden perusteella tehdä asukasvalintoja. Ryhmäkodissa oli kolme kaksiota joissa tarkoituksena on asua tukiasumisen tarpeessa olevia asukkaita. Lisäksi ryhmäkodissa on oleskelutilojen ja yhteisen ruokalan välitömässä läheisyydessä huoneita joissa on tarkoitus asua niiden jotka tarvitsevat ohjattua tai autettua asumista joka on jossain määrin valvotumpaa kuin tukiasuminen. Autetun tai ohjatun asumisen paikkoja on kaksi ja niissä on lisäksi myös invavarustus liikuntarajoitteisia asukkaita varten.



Tukiasumisen kaksiot sijaitsevat pihalla olevassa rivitalossa jossa on kolme asuntoa vierekkäin ja sekä tuetun että myös autetun ja ohjatun asumisen asukkaat osallistuvat kaikki yhteisiin vapaa-ajan toimintoihin ja voivat ruokailla myös ruokalassa. Ruokalassa tarjotaan aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala mutta tukiasumisen asukkaat voivat halutessaan itse omassa asunnossaan ruokaila. Autetun ja ohjatun asumisen asukkaat ruolailevat pääsääntöisesti ruokalassa.


Ryhmäkodissa oli kaikki valmiina jo mutta asukkaita ei oltu vielä saatu.