Puolukkamäellä on tapahtunut paljon

Paljon on tapahtunut puolukamäellä kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Janikalle kävi varhaisessa aikuisiässä niin ikävästi että hänen rakas äitinsä kuoli. Janika oli silloin aivan murheen murtama. Janika oli hakenut opiskelemaan maatalousoppilaitokseen ja vaikka olikin murheen murtama niin silti ylätävän hyvin olivat sujuneet opinnot. Janikalla oli ollut ammattikoulussa aivan ihana luokka, joka oli tukenut Janikaa ja Janika oli luokassa hyväksytty mukaan ja oli suhtauduttu ymmärtäen Janikan Down-syndroomaan ja autettu Janikaa periaatteella "kaveria ei jätetä." Oli oikein ihania nuo terveet nuoret Downin syndroomaista koulukaveriaan kohtaan,


Janika oli kaikile tärkeä ja rakas, kaikki omalla tavallaan pitivät huolta ja auttoivat ja myös juttelivat Janikan kanssa, ystävystyivät Janikan kanssa ja kyläilivät Janikan luona pienryhmäkodilla. He tekivät siis aivan oikein, juuri siten miten pitääkin menetellä sekä Down-että myös muidenkin vammaisten tai sairaiden tai muuten erilaisten ihmisten kanssa. Ne kouluvuodet olivat aivan ihanat ja Janikalla oli koulussa kivaa ja hauskaa ja Janika oppi paljon uutta asiaa kasvien viljelystä, kotieläinten hoidosta ja maatalouskoneiden käyttämisestä. Janika pärjäsi hyvin kunhan sai riittävästi tukea ja apua ja kunhan uskottiin että kyllä Janikakin osaa jos perehdyttää riittävästi tai jos auttaa ja opastaa Janikaa. Janika on eläinrakas ja eläimet luottivat Janikaan ja hakeutuivat Janikan lähelle.


Janika hankki myös työkokemusta työharjoittelujen kautta ja pääsi hoitamaan monenlaisia maatilan eläimiä ja tekemään myös hommia kasvimaalla. Janika valmistui koulusta ja sijoittui tuettuun työhön eräälle lammastilalle hoitamaan lampaita kolmena päivänä viikossa. Janika on nyt työskennellyt lammastilalla kymmenisen vuotta ja on jo kolmekymppinen aikuinen nainen ja hän on ammatiltaan maanviljelijä ja ylpeä siitä asiasta. Janika on onnellinen ja suru siitä kun sekä äiti että sisko että myös siskonlapset on kuolleet, on väistynyt jo taka-alalle, mutta kuitenkin silti Janika ikävöi heitä toisinaan ja vie heidän haudalleen kukkia ja kynttilöitä.



Janika asuu rivitalokaksiossa ryhmäkodilla tuetusti eli elämä on Janikalla itsenäistä mutta apua hän saa jos hän pyytää apua. Lisäksi Janika osallistuu ryhmäkodin järjestämiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja retkille sekä kursseille ja jos ei jaksa ruokia aina tehdä niin käy ruokailemassa ryhmäkodin keittiöllä. Janika myös auttaa ryhmäkodissa asuvia Janikaa vaikeammin vammaisia asukkaita. Janika on monessa asiassa tullut äitiinsä. Samanlainen kaunis, vaaleahiuksinen ja hoikka sekä kapeakasvoinen nainen, tosin sillä erotuksella että Janikalla on myös Downin syndroomalle tyypillisiä kasvojen piirteitä mutta enemmän hän on äitinsä kuin downin näköinen. Janikan isoveljet Amerikassa alkavat olla jo vanhoja ukkoja mutta yhteyttä hekin pitävät, nuo kuusikymppiset papat joilla on jo aikuiset lapset. Joskus nuo veljet tulevat kylään Janikan luokse.



Janika on auttavainen ja puolustaa usein niitä joita kiusataan. Janika on saanut myös ystävän itseään nuoremmasta Down-tytöstä nimeltä Isla. Janika on 30-vuotias ja Isla on 8-vuotias. Janika tutustui Islaan kehitysvammaisten tukipiirin tilaisuudessa ja siellä Isla oli kovasti Janikan perään. Isla myös usein pyyteli Janikaa käymään luonaan. Janika asuu Kuusamossa ja Isla asuu Lieksassa, mutta kyllä Janika joskus on tehnyt sen että on junalla tai bussilla matkustanut Lieksaan Islan luokse ja siellä olut yökylässä Islan luona. Heillä on olut siellä hauskaa.



He kumpikin ovat downeja ja ymmärtävät ttoisiaan erittäin hyvin ikäerostaan huolimatta. Ihan samoin kuin ne mitkä on vaikka as-henkilöitä niin jos siellä on joku rapakon takana asuva as-henkilö tätä lukemassa niin jos toinen as-henkilö sinua kylään odottaa niin mene ihmeessä sinne hänen luokse Suomeen!




Katariina asuu myös edelleen Janikan naapurissa ja on kolmissa kymmenissä hänkin jo ja työskentelee keikkiöapulaisena omala ryhmäkodilla sekä tekee liinavaatehuolto-ja siivoushomia yhdessä laitoshuoltajien kanssa ja edelleen yhtenä päivänä viikosta Katariina käy päiväkotilapsia hoitamassa myös. Katariinakin eli tavallista elämää ja sai apu vain tarvittaessa, apua ei tuputettu hänelle koska hän itsekin ymmärsi missä tarvitsee ja missä ei tarvitse apua ja sai sitä tarvittaessa.



Edvin asui myös rivitalossa ja oli tyttöjen naapuri. Edvin oli kohtelias ja fiksu ja eli omaa hiljaista elämäänsä ja kierteli uskonveljiensä kanssa ovelta ovelle Vartiotorni-lehtisiä jakelemassa.



Sonja oli saanut aivoinfarktin johon oli menehtynyt ja Veera ja Laura asuivat päärakenuksessa autetun/valvotun asumisen huoneissa. Nyt siihen autetun/valvotun asumisen huoneeseen tuli myös Aune. Päärakennuksessa asuvat ne vammaiset jotka liikuntarajoitteen, fyysisten pitkäaikaissairauksien tai näkövamman vuoksi tarvitsevat apua enemmän kuin muut ja myös ne asuvat päärakennuksessa jotka käytöksestään johtuen ovat valvonnan tarpeessa. Nyt noissa huoneissa oli Aune, Veera ja Laura. Siellä oli huoneet ja oleskelutila sekä keittiö ja hoitajien kanslia. Veera istui televisiota katselemassa oleskelutilassa silloin kun Aunea tuotiin sinne. Aune ja Veera tunistivat heti toisensa ja Veera muisti hoitaneensa Aune silloin kun Aune oli vauva, mutta Veera ihmetteli sitä kun nyt Aune on pyörätuolissa.