Laura joka on liikuntarajoitteinen mutta ei kehitysvammainen, muutti teini-ikäisenä Puolukkamäelle, koska äitinsä oli kuolemassa syöpään eikä voinut huolehtia Laurasta enää. Laura eli onnellisena Puolukkamäellä ja varttui nuoreksi aikuiseksi. Nyt Laura on jo parikymppinen ja Laura on aktiivisesti osallistunut Puolukkamäellä erilaisiin ryhmätoimintoihin ja peruskouluvaiheessa Laura kävi koulua Puolukkamäeltä käsin.
Nyt kuitenkin Laura haluaa muuttaa pois koska ei ole kehitysvammainen eikä koe kuuluvansa kehitysvammaisten joukkoon. Laura on hakenut myös Helsinkiin opiskelemaan. Laura ei ole peruskoulun jälkeen opiskellut koska Puolukkamäki on sen verran kuitenkin korpiseudulla että opiskelumahdollisuuksia ei oikein ole lähellä muita kuin kehitysvammaisten ammattikoulu ja maatalousoppilaitos joista kumpikaan ei ole Lauran juttu.
Laura haki Helsinkiin opiskelemaan merkonomiksi ja oli laittanut hakupaperit vetämään. Laura etsi myös asuntoa ja asunnot tuntuvat olevan Hesassa kiven takana, mutta sitten oli lehdessä ilmoitus joka vaikutti Laurasta hienolta, nimittäin Lauran suuresti ihailema muusikko Jenna Davis etsii itselleen kämppistä! Jenna on se yli kolmekymppinen muusikko joka soittaa pianoa ja on monessa konsertissa ollut ja on ihan kiinalaisen näköinen ja kiinalaisen näköisyys johtuu siitä kun Jenna on adoptoitu lapsena Kiinasta. Laura ihailee kovasti tuota Jennaa ja Laura oli tosi innoissaan kun löysi tämmöisen ilmoituksen Hesarista
"Olen jonkun verran yli kolmekymppinen nainen,
yksineläjä ja työssäkäyvä, asun kerrostaloasunnossa
koiran kanssa mutta koen oloni toisinaan yksinäiseksi joten
etsin itselleni kämppistä. Jos olet tulossa Helsinkiin vaikkapa
opiskelemaan, niin ota minuun yhteyttä, niin mietitään olisitko
sopiva kämppis. Terveisin pianisti Jenna Davis"
Laura oli innoissaan siitä kun hänen suuresti ihailemansa Jenna oli hakemassa kämppistä ja Laura päätti kokeilla asiassa onneaan. Ohjaajat sanoivat, että älä sitten pety jos Jenna ei huoli kämppikseksi mutta saathan tuota kokeilla. Laura soitti ja kertoili elämästään ja kertoi olevansa liikuntarajoitteinen ja muuttavansa pois ryhmäkodista koska on tulossa opiskelemaan. Jennaa se ei haitanut, Jenna kertoi ymmärtävänsä vammaisia koska kuulemma lapsuudenkodissa oli olut vammaisia sijaiskotilapsia ja perheeseen syntyi kerran vammainen vauva joka kuoli pienenä ja sen jälkeen Jennalla oli myös kehitysvammainen pikkusisko joka kuoli nuorena aikuisena syöpään.
Jenna kertoi myös, että talosta löytyy hissi ja että Jenna voi teetättää remontin että taloon saadaan muitakin invavarustuksia, nimittäin Jenna on vuokralla kyllä mutta hyvissä väleissä vuokranantajan kanssa ja vuokranantaja on suostunut useinkin Jennan ehdotuksiin asioissa ennenkin. Jenna kertoi myös, että hän voi avustaa tarvittaessa päivittäistoimissa ja hän kunnioittaa vammaisia tasavertaisina ihmisinä muutenkin. Sekin tuli ilmi, että sekä Lauralla että Jennalla molemmilla on mormonitausta, kumpikin on viettänyt lapsuutensa mormoniperheessä.
Laura kävi katsomassa uutta asuntoa ja Jenna sitä ystävälisesti esitteli ja toivotti tervetulleeksi. Ryhmäkodissa pidettiin Lauralle läksiäiset ja mietittiin että kukahan seuraavaksi tulee huoneeseen jossa ennen asui Laura. Puolukkamäen ryhmäkotia on nyt laajennettu ja sinne on tehty myös kahden hengen huoneita valvotulle puolelle ja uusia rivitalokaksioita ja kolmioita on myös rakennettu ohjatun ja tuetun asumisen puolelle sekä myös pihapiiriin on tullut pieni omakotitalo johon mahtuu neljä kehitysvammaista kimpassa asumaan tuetusti siten että asuvan yhdessä, ovat keskenään ja jokaisella oma huone tai kahden hengen huone mutta muut tilat yhteiset ja ohjaajat auttavat tarvittaessa jos asukkaat apua pyytävät. Siihen ei ole vielä asukkaita tullut. Puolukamäellä tehdään jokaiselle yksilöllinen asumisratkaisu joka voi olla autettua tai valvottua asumista, ohjattua asumista, tuettua asumista tai tuettua yhteisöasumista, ihan sen mukaan mitä kukin asukas tarvitsee.
Laura on nyt muuttamassa pois ja miten Lauran elämä jatkuu, siitä enemmän tietoa sivuilla http://jennaprinsessa.blogspot.fi/
sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
perjantai 9. kesäkuuta 2017
Puolukkamäellä on tapahtunut paljon
Paljon on tapahtunut puolukamäellä kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Janikalle kävi varhaisessa aikuisiässä niin ikävästi että hänen rakas äitinsä kuoli. Janika oli silloin aivan murheen murtama. Janika oli hakenut opiskelemaan maatalousoppilaitokseen ja vaikka olikin murheen murtama niin silti ylätävän hyvin olivat sujuneet opinnot. Janikalla oli ollut ammattikoulussa aivan ihana luokka, joka oli tukenut Janikaa ja Janika oli luokassa hyväksytty mukaan ja oli suhtauduttu ymmärtäen Janikan Down-syndroomaan ja autettu Janikaa periaatteella "kaveria ei jätetä." Oli oikein ihania nuo terveet nuoret Downin syndroomaista koulukaveriaan kohtaan,
Janika oli kaikile tärkeä ja rakas, kaikki omalla tavallaan pitivät huolta ja auttoivat ja myös juttelivat Janikan kanssa, ystävystyivät Janikan kanssa ja kyläilivät Janikan luona pienryhmäkodilla. He tekivät siis aivan oikein, juuri siten miten pitääkin menetellä sekä Down-että myös muidenkin vammaisten tai sairaiden tai muuten erilaisten ihmisten kanssa. Ne kouluvuodet olivat aivan ihanat ja Janikalla oli koulussa kivaa ja hauskaa ja Janika oppi paljon uutta asiaa kasvien viljelystä, kotieläinten hoidosta ja maatalouskoneiden käyttämisestä. Janika pärjäsi hyvin kunhan sai riittävästi tukea ja apua ja kunhan uskottiin että kyllä Janikakin osaa jos perehdyttää riittävästi tai jos auttaa ja opastaa Janikaa. Janika on eläinrakas ja eläimet luottivat Janikaan ja hakeutuivat Janikan lähelle.
Janika hankki myös työkokemusta työharjoittelujen kautta ja pääsi hoitamaan monenlaisia maatilan eläimiä ja tekemään myös hommia kasvimaalla. Janika valmistui koulusta ja sijoittui tuettuun työhön eräälle lammastilalle hoitamaan lampaita kolmena päivänä viikossa. Janika on nyt työskennellyt lammastilalla kymmenisen vuotta ja on jo kolmekymppinen aikuinen nainen ja hän on ammatiltaan maanviljelijä ja ylpeä siitä asiasta. Janika on onnellinen ja suru siitä kun sekä äiti että sisko että myös siskonlapset on kuolleet, on väistynyt jo taka-alalle, mutta kuitenkin silti Janika ikävöi heitä toisinaan ja vie heidän haudalleen kukkia ja kynttilöitä.
Janika asuu rivitalokaksiossa ryhmäkodilla tuetusti eli elämä on Janikalla itsenäistä mutta apua hän saa jos hän pyytää apua. Lisäksi Janika osallistuu ryhmäkodin järjestämiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja retkille sekä kursseille ja jos ei jaksa ruokia aina tehdä niin käy ruokailemassa ryhmäkodin keittiöllä. Janika myös auttaa ryhmäkodissa asuvia Janikaa vaikeammin vammaisia asukkaita. Janika on monessa asiassa tullut äitiinsä. Samanlainen kaunis, vaaleahiuksinen ja hoikka sekä kapeakasvoinen nainen, tosin sillä erotuksella että Janikalla on myös Downin syndroomalle tyypillisiä kasvojen piirteitä mutta enemmän hän on äitinsä kuin downin näköinen. Janikan isoveljet Amerikassa alkavat olla jo vanhoja ukkoja mutta yhteyttä hekin pitävät, nuo kuusikymppiset papat joilla on jo aikuiset lapset. Joskus nuo veljet tulevat kylään Janikan luokse.
Janika on auttavainen ja puolustaa usein niitä joita kiusataan. Janika on saanut myös ystävän itseään nuoremmasta Down-tytöstä nimeltä Isla. Janika on 30-vuotias ja Isla on 8-vuotias. Janika tutustui Islaan kehitysvammaisten tukipiirin tilaisuudessa ja siellä Isla oli kovasti Janikan perään. Isla myös usein pyyteli Janikaa käymään luonaan. Janika asuu Kuusamossa ja Isla asuu Lieksassa, mutta kyllä Janika joskus on tehnyt sen että on junalla tai bussilla matkustanut Lieksaan Islan luokse ja siellä olut yökylässä Islan luona. Heillä on olut siellä hauskaa.
He kumpikin ovat downeja ja ymmärtävät ttoisiaan erittäin hyvin ikäerostaan huolimatta. Ihan samoin kuin ne mitkä on vaikka as-henkilöitä niin jos siellä on joku rapakon takana asuva as-henkilö tätä lukemassa niin jos toinen as-henkilö sinua kylään odottaa niin mene ihmeessä sinne hänen luokse Suomeen!
Katariina asuu myös edelleen Janikan naapurissa ja on kolmissa kymmenissä hänkin jo ja työskentelee keikkiöapulaisena omala ryhmäkodilla sekä tekee liinavaatehuolto-ja siivoushomia yhdessä laitoshuoltajien kanssa ja edelleen yhtenä päivänä viikosta Katariina käy päiväkotilapsia hoitamassa myös. Katariinakin eli tavallista elämää ja sai apu vain tarvittaessa, apua ei tuputettu hänelle koska hän itsekin ymmärsi missä tarvitsee ja missä ei tarvitse apua ja sai sitä tarvittaessa.
Edvin asui myös rivitalossa ja oli tyttöjen naapuri. Edvin oli kohtelias ja fiksu ja eli omaa hiljaista elämäänsä ja kierteli uskonveljiensä kanssa ovelta ovelle Vartiotorni-lehtisiä jakelemassa.
Sonja oli saanut aivoinfarktin johon oli menehtynyt ja Veera ja Laura asuivat päärakenuksessa autetun/valvotun asumisen huoneissa. Nyt siihen autetun/valvotun asumisen huoneeseen tuli myös Aune. Päärakennuksessa asuvat ne vammaiset jotka liikuntarajoitteen, fyysisten pitkäaikaissairauksien tai näkövamman vuoksi tarvitsevat apua enemmän kuin muut ja myös ne asuvat päärakennuksessa jotka käytöksestään johtuen ovat valvonnan tarpeessa. Nyt noissa huoneissa oli Aune, Veera ja Laura. Siellä oli huoneet ja oleskelutila sekä keittiö ja hoitajien kanslia. Veera istui televisiota katselemassa oleskelutilassa silloin kun Aunea tuotiin sinne. Aune ja Veera tunistivat heti toisensa ja Veera muisti hoitaneensa Aune silloin kun Aune oli vauva, mutta Veera ihmetteli sitä kun nyt Aune on pyörätuolissa.
Janika oli kaikile tärkeä ja rakas, kaikki omalla tavallaan pitivät huolta ja auttoivat ja myös juttelivat Janikan kanssa, ystävystyivät Janikan kanssa ja kyläilivät Janikan luona pienryhmäkodilla. He tekivät siis aivan oikein, juuri siten miten pitääkin menetellä sekä Down-että myös muidenkin vammaisten tai sairaiden tai muuten erilaisten ihmisten kanssa. Ne kouluvuodet olivat aivan ihanat ja Janikalla oli koulussa kivaa ja hauskaa ja Janika oppi paljon uutta asiaa kasvien viljelystä, kotieläinten hoidosta ja maatalouskoneiden käyttämisestä. Janika pärjäsi hyvin kunhan sai riittävästi tukea ja apua ja kunhan uskottiin että kyllä Janikakin osaa jos perehdyttää riittävästi tai jos auttaa ja opastaa Janikaa. Janika on eläinrakas ja eläimet luottivat Janikaan ja hakeutuivat Janikan lähelle.
Janika hankki myös työkokemusta työharjoittelujen kautta ja pääsi hoitamaan monenlaisia maatilan eläimiä ja tekemään myös hommia kasvimaalla. Janika valmistui koulusta ja sijoittui tuettuun työhön eräälle lammastilalle hoitamaan lampaita kolmena päivänä viikossa. Janika on nyt työskennellyt lammastilalla kymmenisen vuotta ja on jo kolmekymppinen aikuinen nainen ja hän on ammatiltaan maanviljelijä ja ylpeä siitä asiasta. Janika on onnellinen ja suru siitä kun sekä äiti että sisko että myös siskonlapset on kuolleet, on väistynyt jo taka-alalle, mutta kuitenkin silti Janika ikävöi heitä toisinaan ja vie heidän haudalleen kukkia ja kynttilöitä.
Janika asuu rivitalokaksiossa ryhmäkodilla tuetusti eli elämä on Janikalla itsenäistä mutta apua hän saa jos hän pyytää apua. Lisäksi Janika osallistuu ryhmäkodin järjestämiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja retkille sekä kursseille ja jos ei jaksa ruokia aina tehdä niin käy ruokailemassa ryhmäkodin keittiöllä. Janika myös auttaa ryhmäkodissa asuvia Janikaa vaikeammin vammaisia asukkaita. Janika on monessa asiassa tullut äitiinsä. Samanlainen kaunis, vaaleahiuksinen ja hoikka sekä kapeakasvoinen nainen, tosin sillä erotuksella että Janikalla on myös Downin syndroomalle tyypillisiä kasvojen piirteitä mutta enemmän hän on äitinsä kuin downin näköinen. Janikan isoveljet Amerikassa alkavat olla jo vanhoja ukkoja mutta yhteyttä hekin pitävät, nuo kuusikymppiset papat joilla on jo aikuiset lapset. Joskus nuo veljet tulevat kylään Janikan luokse.
Janika on auttavainen ja puolustaa usein niitä joita kiusataan. Janika on saanut myös ystävän itseään nuoremmasta Down-tytöstä nimeltä Isla. Janika on 30-vuotias ja Isla on 8-vuotias. Janika tutustui Islaan kehitysvammaisten tukipiirin tilaisuudessa ja siellä Isla oli kovasti Janikan perään. Isla myös usein pyyteli Janikaa käymään luonaan. Janika asuu Kuusamossa ja Isla asuu Lieksassa, mutta kyllä Janika joskus on tehnyt sen että on junalla tai bussilla matkustanut Lieksaan Islan luokse ja siellä olut yökylässä Islan luona. Heillä on olut siellä hauskaa.
He kumpikin ovat downeja ja ymmärtävät ttoisiaan erittäin hyvin ikäerostaan huolimatta. Ihan samoin kuin ne mitkä on vaikka as-henkilöitä niin jos siellä on joku rapakon takana asuva as-henkilö tätä lukemassa niin jos toinen as-henkilö sinua kylään odottaa niin mene ihmeessä sinne hänen luokse Suomeen!
Katariina asuu myös edelleen Janikan naapurissa ja on kolmissa kymmenissä hänkin jo ja työskentelee keikkiöapulaisena omala ryhmäkodilla sekä tekee liinavaatehuolto-ja siivoushomia yhdessä laitoshuoltajien kanssa ja edelleen yhtenä päivänä viikosta Katariina käy päiväkotilapsia hoitamassa myös. Katariinakin eli tavallista elämää ja sai apu vain tarvittaessa, apua ei tuputettu hänelle koska hän itsekin ymmärsi missä tarvitsee ja missä ei tarvitse apua ja sai sitä tarvittaessa.
Edvin asui myös rivitalossa ja oli tyttöjen naapuri. Edvin oli kohtelias ja fiksu ja eli omaa hiljaista elämäänsä ja kierteli uskonveljiensä kanssa ovelta ovelle Vartiotorni-lehtisiä jakelemassa.
Sonja oli saanut aivoinfarktin johon oli menehtynyt ja Veera ja Laura asuivat päärakenuksessa autetun/valvotun asumisen huoneissa. Nyt siihen autetun/valvotun asumisen huoneeseen tuli myös Aune. Päärakennuksessa asuvat ne vammaiset jotka liikuntarajoitteen, fyysisten pitkäaikaissairauksien tai näkövamman vuoksi tarvitsevat apua enemmän kuin muut ja myös ne asuvat päärakennuksessa jotka käytöksestään johtuen ovat valvonnan tarpeessa. Nyt noissa huoneissa oli Aune, Veera ja Laura. Siellä oli huoneet ja oleskelutila sekä keittiö ja hoitajien kanslia. Veera istui televisiota katselemassa oleskelutilassa silloin kun Aunea tuotiin sinne. Aune ja Veera tunistivat heti toisensa ja Veera muisti hoitaneensa Aune silloin kun Aune oli vauva, mutta Veera ihmetteli sitä kun nyt Aune on pyörätuolissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)